Unelmia...

Olenko mä ihan kevytkenkänen? Siis 2 kuukauden päästä olen 50v. Apua, nyt pukkaa viidenkympinkriisiä! Villitys mulla on ollut jo parisen kuukautta, hahhaha. Siis mähän olen kokenut avioliittoja enemmän kuin Liz Taylor-vainaa. Ja taas...
Emmä jaksa.

Kaksi kuukautta sitten mä menin tekemään profiilin yhteen Muslimmatrimonals sajtiin. Lähes ekalla rivillä ilmoitin että mä en "relocate" sitten minnekään ja että mulle käy toisen vaimon paikka. No se oli todella tyhmä saitti, 99%. Mutta muutama henkilö, siis vakavasti otettavaa alkoi tykittämään mua. Ensin yksi Egy saudeista, josta en sitten kuitenkaan tykännyt. Sitten toinen Egy UK:sta, josta mä en kanssa tykännyt mutta ajattelin yrittää, muka järjellä. Ja lopetin rautalangasta vääntämisen kun se ei ollut viidenkymmenen ikään mennessä oppinut että lupaukset on tehty pidettäväksi eikä rikottavaksi.

Mutta sitten meileillään erottui yksi mies, taas kerran UK:sta, Lontoosta. No mä olen sen kanssa kirjotellut jo kaikkien muiden aikana tuollaisia yleisluontoisia meilejä, tai siis no, kyllähän mä nyt alusta asti tiesin että hän etsii vaimoa ja kysyy joka mailin lopussa listan kysymyksiä joilla tutkiskelee mua. Ne on muuten fiksuja kysymyksiä, ensimmäinen ihminen josta tulee mieleen että hän oikeesti etsii kumppania, eikä vain "naista".

No mutta sitten sitä ollaan meileissä otettu "steps towars" ja menty enemmänkin henkilökohtaisuuksiin ja tunnekysymyksiin ja makuasioihin. Vaikka niistähän on aika vaikea keskustella ramadanina ja siksi että tämä mies "on tullut vahvasti uskoon" muutama vuosi sitten. Muslimi hän oli syntymästään, mutta uskovainen vasta muutaman vuoden. No  miten mä voin tälläiseltä henkilöltä kysyä että tykkäätkö laihoista, pyöreistä vai lihavista naisista? No en sitten niin mitenkään. Miten sitä kysyisi joitain henkilökohtaisia juttuja? Ei niitä voi säästää siihen asti kun on naimisissa.

Mä kutsun tätä henkilöä vaikka Londoniksi. No London on alkanut pikkuhiljaa kirjoitella tunteista, että hän on täyttä päätä sitten "fall in love". No minähän palautin hänet ojennukseen: "että mihinkään rakkauteen ei tässä nyt rakastuta, sillä minua et voi vielä rakasta, koska....ja että tuo rakastuminen loppuu yhtä nopeesti kuin on alkanutkaan..ja tämä on vaarana ihmisille jotka ovat olleet kauan yksin ja kaipaavat rakkautta ja toista ihmistä elämään." Mä olen katsos niin kamalan fiksu, mutta vain kun on kyse muista. Itseni kanssa olen ihan avuton. Sinisilmä. Hyväuskoinen. Tyhmä.

Siis uskon kyllä että toisen luonteenpiirteisiin ja persoonaan voi rakastua meileissäkin.

Mutta nyt mä olen ollut mielestäni viksu, olen ilmoittanut ainakin 10 ekassa meilissa etten ole sille sopiva. Se on mua nuorempi. Se pelaa golfia. Tuo on muuten se kamalin miinus, tuo golfin pelaaminen. Siis se ei ole snobin tyylinen, mutta kun mä katson hänen kuviaan, pukeutumista niissä ja tuo golf (jota hän toivoisi munkin alkavan harrastamaan!) niin mietin että onko hänellä snobi elämäntyyli.

Ja viime meilissä hän kirjoittaa: "I have 2 goals i want to accomplish in Life (1) to bring you along to England and (2) to marrige you with my lovely little family." Kuunteleeko miehet yleensä naisia lainkaan vai poimivatko kuulemastaan vain ne asiat jotka sopivat kuvioihin? Näin mä epäilen.

No tälläviikolla ollaan sitten edetty siihen pisteeseen, että keskustelu on siirtynyt meilien lisäksi puheluihin. Ja mä tunnen, että mua aletaan viedä taas, pelkään että pian kuin pässiä narusta. Tunteet tulee väkisinkin mukaan peliin. Mä voisin vaikka tanssia! Kun oli niin ihanaa kuulla hänen ääni ja se kammottava Britis aksentti. Senkin olen valmis sietämään hänen puhumanaan.

Mutta. Mä en oikeastaan halua asua kenenkään kanssa. Mulle sopii tämä mun boheemi elämäntyyli. Mitä ihmettä mä teen??? Ainakaan mä en muuta lontooseen, ensimmäisen vuoden aikana voisin korkeintaan viettää lomat yhdessä. Mähän viihdyn yksin...ja kärsin yksinäisyydestä.

Mutta olen aika lailla varovainen, sillä kuvioissa on mun tyttäreni ja hänen tyttärensä. Mä en halua, että tyttäreni, sen enempää kuin hänenkään tyttärensä joutuu kärsimään. Mies on muuten leski.

Mä näet pelkään etten pysy siellä naimisissa, kun olen eronnut jo useamman kerran. Se on se mun suurin pelko. Ja luopua itsenäisyydestäni. Jakaa koko elämä miehen kanssa.
Mietin, olenko mä taas tomppeli kun edes mietinkään uutta Avioliittoa? Hyvät neuvot oisi tarpeen.