lördag 27 augusti 2011

Surusilmä

Mä olen vieläkin ihan järkyttynyt!

Eilen menin hakemaan Miriamia koulunjälkeisestä hemvistenistä ja kun hurautin Volvollani siihen parkkiin, näin Miriamin istuvan ulkona yhden työntekijän, Dagmarin kanssa joka on myös ystäväni.

Kun menin lähemmäs, Dagmar sanoo että nyt hän alkaa taas itkemään!!!! Ja Miriam, minun Prinsessani istuu siinä suupielet alaspäin, kyynelee valuu alas leualle ja hän nyyhkii sydämestään! Mu sydän jätti muutaman lyönnin väliin ja olin vakuuttunut että sydän särkyy pieniksi palasiksi.

Siis mua sattuu vieläkin kun näen silmissäni Prinsessani surulliset kasvot. Ya Rabbii, älä salli mun tytölle suruja enempää entisten lisäksi. Ameen.

Miriamhan ei ole lainkaan itkijätyyppiä, vaan suuttuu silmittömästi ennemmin. Kuten torstaina.

Hän oli ollut opettajansa kanssa vuotuisessa kulttuuritapahtumassa Malmö festivaalissa. Hänellä oli rahaa mukana jotta voi ostaa jotain.

Kun menin hakeman häntä hemvistenistä, ajaessani parkkipaikalle, minua vastaan käveli nuori neito LILASSA tukassaan. Katselin vain sitä lilaa tukkaa ja jatkoin matkaani parkkipaikalle. Sitten katsoin taustapeiliin ja äkkäsin että "lilatukkaisella" on Miriamin laukku. Hyvä etten avannut vauhdissa ovea ja huutanut että miksi sulla on mun tytön laukku.

Onneksi, sillä kun nousin autosta, mulla välähti että hei, sehän on Miriam! ja heti mä tajusin että hän oli vihainen kuin ärsytetty ampiainen. Avustaja juoksi hänen perässään ja minä avustajan perässä, sillä Miriam oli matkalla pois koulun alueelta. Päätin sitten hakea auton, jotta saan hänet ehkä sinne. Paikalle tuli yksi miesavustaja, joka eleillään ja kehonkielellään provosoi aika montaa nuorta hemvistissä ja silloin Miriam sai uutta vauhtia. Miriam ehti lyödä kumpaakin ennenkuin ehdin hätiin. Sitten, alhamdulillaah sain hänet auton sisään, josta hän huusi miesavustajalle että "sä et saa puhua mun äidin kaa" johon miessavustaja vastasi että hän puhuu mun kanssa niin paljon kuin haluaa!! Loin murhaavan katseen kyseiseen mieheen ja naisavustajjalle näytin silmillä että "onko tuo Markus oikeasti viisas". Enhän mä voinut tuossa konfliktissa alkaa löylyttämään Markusta hänen epäammattimaisesta käytöksestä, vaan keskityin nojaamaan auton oveen jotta Miriam ei pääsisi ulos pieksämään häntä. Mietin koko ajan että oliko Markus järjellisesti samalla tasolla kuin Miriam. No mutta se on jo toinen tarina sitten tämä Markus, maanantaina on johtavalla työntekijällä palaveri rehtorin kanssa Markuksesta, koska hän provosoi useita lapsia.

No kun sain Prinsessni rauhoittumaan sen verran että hän kykeni puhumaan, hän kertoi että Dagmar kutsui häntä valehtelijaksi!! No otin sitten neuvottelun Dagmarin kanssa. Heidän on ilmeisesti vaikea suhtautua asian vaatimalla tavalla Miriamin autismiin. Varmaan siksi koska heillä on useita autisteja ja monikaan ei toimi Miriamin tasolla monissa asioissa. Kommunikointi on aina se vaikein pala. Sanoo yhtä ja tarkoittaa toista. Muistutuin että on kyse nuoresta neidosta, jolla on puutteellinen komminikointitaito, oli hän sitten miten etevä tahansa hetkittäin ja löylyttää verbaalisesti kaikki. Sehän on opittua, matkimista, ja sanojen sisällöstä Miriamilla ei tarvitse olla hajuakaan, hän vaan näkee että reaktio hänen sanoihinsa on suuri.

Asia oikaistiin ja selvitettiin. mutta mua sattuu se suru Miriamin kasvoilla. lisäksi se että hän kysyi vielä illalla että eiklö Dagmar luota häneen? Vaikea selittää mutta kerroin että kyse oli väärinkäsityksestä. Että jos joku puhuu huutamisesta, se tarkoittaa sitä että käyttää kovaa ääntä, eikä sitä että äänensävy vaihtuu, kuten se hänen kielessään tarkoittaa. No Prinsessa oppi sanan "Provosera" Kun kuuli minun käyttävän sitä. Sana kiehtoi ilmeisesti häntä, koska hän hoki sitä kerta toisensa jälkeen illan mittaan. Jatkossa saamme kuulla miten hän heittelee sanaa provosoida fiksusti puheessaan.

Tälläinen on hänen maailmansa. Mua vaan säälittää silmittömästi juuri sen takia, että me tytöt ei itketä helposti. Mutta kun teemme sen, teemme sen kunnolla, sydämen pohjasta asti.

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar